Lyhennelmä Brisbanen teosofisessa seurassa heinäkuussa 2010 pitämästäni puheesta

Helena Blavatsky ja hyväntekeväisyys (filantroopia) ajatuksen historia teosofisen maailmakuvan mukaan. - suomenkielinen versio



Puheeni käsittelee hyväntekeväisyys(filantropia)ajatteluprosessien juuria ja sitä, kuinka teosofisen maailmankuvan voidaan katsoa auttavan ihmiskuntaa rakentamaan maailmanlaajuisen veljeyden/sisaruuden ytimen.

Puheen pääosat:
1. Helena Blavatsky inspiraation alkuperänä.
2. Hyväntekeväisyysajattelun lyhennetty historia.
3. Filantropiakonsepti kehittyy.
4. Teosofinen seura elävänä esimerkkinä finaltrofisesta toiminnasta maailmassa.
5. TOS -työjärjestö esimerkkinä filantropisesta organisaatiotoimintamallista.
6. Hyväntekeväisyysajatuksesta organisoituihin kriisipalveluihin.
7. Kuinka itsekästä hyväntekeväisyys (filantropia) on?

Puheeni alkaa Helena Blavatskyn esittelyllä. Hän on ollut suuri inspiraatio elämässäni. Blavatsky syntyi Venäjällä vuonna 1831 ja oli yksi alkuperäisiä Teosofisen seuran perustajia vuonna 1875. Isoisäni lahjoitti minulle hänen Salainen Oppi-kirjansa, joka oli julkaistu vuonna 1888, ollessani 16-vuotias. Hän sanoi että se todella hyvä lukuelämys. Tietysti kirja oli liian vaikea minun ymmärtää niin nuorena ja sensijaan luinkin ensiksi kokonaan hänen Hunnutettu Isis-kirjansa. Se oli julkaistu jo vuonna 1877. Tein jopa Blavatskyn ideoista Aate-ja oppihistorian yliopistotutkielmani.

Helena Blavatsky on jäänyt yhdeksi suurista vaikuttajista elämässäni. Olen aina mielelläni kertoillut hänen saavutuksistaan ja toistanut tunnettuja juttuja hänen hyväntekeväisyystoimistaan. Monet tarinat ovat yksittäisiä ketomuksia hänen toisiin ihmisiin kohdistuneista teoistaan. Monesti nämä hyvät teot aiheuttivat kärsimyksiä hänelle itselleen. Esimerkiksi Sylvia Cranston (Cranston, 1993) on tallentanut monia tällaisia tarinoita Blavatskysta. Hänen koko elinaikainen toimintansa oli täynnä käytännön esimerkkejä filantropiasta tai hyväntekeväisyydestä teosofiselta näkökannalta. Filantrooppisten ajattelyprosessien lyhennetyn historian käsittely tältä kannalta haastaa meitä monella tavalla.

Ensimmäinen viitaus tähän asiaan löytyy Kahlehdittu Prometheus-nimisestä klassikosta, jonka kirjoittajaksi nykyään hyvin perustein esitetään kreikkalaisen Aiskhyloksen (525-456 eKr.) poikaa, Euphorionia (Sulek, 2010).

Prometheus on klassinen esimerkki jumalasta, joka auttaa ihmiskuntaa sen kehityspolulla tietämättömyydestä ymmärrykseen. Hänen kauttaan olemme saaneet filantropisen toiminnan konseptin. Toiset jumalat, erityisesti Zeus syyttivät häntä jumalien tabuja rikovasta ihmisystävällisyydestä. Zeus määräsi Prometheuksen kahlehdittavaksi vuoren kylkeen, jossa hän kärsi ihmiskuntaan suuntautuvista hyvistä teostaan. Blavatskyn mukaan Prometheus oli petturi ainoastaan jumalia kohtaan, mutta ihmisiä kohtaan hän harjoitti filantropiaa (Blavatsky, 1979).

Mikä sitten on filantrooppi-käsitteen merkitys?

Amerikkalainen tutkijakollegani julkaisi juuri kaksi artikkelia filantropiakäsitteen merkityksestä sekä klassilliselta että modernilta kannalta. Lainaan tässä niitä oletuksia, jotka hän esitti. Marky Sulek (2010) on myös kerännyt kuvassa olevat määritelmät (oma käännös):

1. Filantropiakäsitteellä on useita merkityksiä: akateeminen ja kansanomainen, nykyaikainen ja historiallinen.
2. Filantropiakäsitteen akateeminen merkitys on suppeampi kuin sen kansanomainen merkitys.
3. Filantropiakäsiteen kehityskaari on historiallisesti määritelty.
4. Filantropiakäsitteen kokonaiskäsittely voi helpottaa ymmärtämään sen erilaisia määritelmiä.

Tutustumalla siihen, kuinka kirjailijat Payton ja Moody (2008) lähetyvät filantropiakäsitettä on helposti ymmärrettävissä, että filantropiakäsiteellä voidaan tarkoittaa paljon erilaisia asioita. Niitä on esimerkiksi (oma käännös):
• Vapaaehtoinen rahalahjoitus silloin, kun lahjoitamme rahaa hyväntekeväisyyteen.
• Vapaaehtoistyö tai toiminta silloin, kun lahjoitamme aikaa tai taitojamme ilman palkkaa.
• Vapaaehtoinen organisoituminen yhdistyksien kautta (Payton & Moody, 2008, p.

Filantropialla on eri tilanteissa muitakin merkityksiä. Tällaisia on esimerkiksi:
• Kun kysymyksessä on ‘inhimilliseen problematiikkaan’ kantaa ottava moraaliin perustuva toiminta
• Filantropia moraalisen ajattelun sosiaalihistoriallisena määrittäjänä
• Filantropia on keskeistä vapaassa, avoimessa ja demokraattisessa yhteisössä (Payton and Moody, 2008)

Filantropinen käyttäytyminen ilmenee myös:
• Satunnaisina hyvinä tekoina
• Organisoituna toimintana
• Järjestelmällisinä toimina
• Kun yritetään vähentää mailman kärsimystä
• Kun halutaan parantaa ihmiskunnan elämisen tasoa (Payton and Moody, 2008)

Voiko teosofinen maailmankatsomus auttaa meitä ymmärtämään hyväntekeväisyysajattelun perusprosesseja?

Kirjassa Mestarien kirjeet A.P.Sinnetille, Koot Hoomi Lal Singh, joka oli yksi Blavatskyn opettajia, kirjoitti: “Todellinen teosofi on filantrooppi (Hao Chin Jr., 1998).” Hän viittaa lauseellaan Teosofisen seuran ensimmäiseen objektiin, joka käsittelee ihmiskunnan veljeyden ja sisaruuden ytimen rakentamista. Voimme löytää viiteen siitä mitä hän näillä sanoillaan tarkoittaa hänen ilmoittaessaan Buddha ilmentymän olevan prototyyppi todellisesta filantroopista. Chohanin määritelmä filantrooppikäsitteelle on ‘jumalallinen ystävällisyys’. Yhdessä nämä ajatukset voivat antaa paremman kuvan siitä, minkälaisen ihmiskunnan veljeyden ja sisaruuden ytimen rakentamisesta on kysymys.

Modernin Buddhismin kannalta altruismin (pyytettömyys, epäitsekkyys, lähimäisen rakkaus) käsite ja sen suhde filantropiseen toimintaan voi edelleen selventää tätä tarkoitusta. Minulle lähettämässään sähköpostissa Marty Sulek muistutti siitä, että Aukuste Comte ensimmäisenä toi esille tämän käsitteen kirjassaan System of Positive Polity (1851). Dalai Lama puolestaan ottaa tämän modernin altruismin käsitteen ja selittää sen suhdetta klassisen budhismin bodhichitta käsitteen kautta. Hänen mukaansa bodhichitta on korkein altruismin muoto, joka käsittää (oma käännös) ‘myötätunnon tunteen kaikkia olevaisia kohtaan ... [ja] halun saavuttaa valaistuksen tila kaikkien heidän puolesta (Dalai Lama, 2003).” Voin hyvin tunnistaa tämän ajatuksen klassisen filantroppikäsite keskustelun yhteydessä. Mielestäni tämä tarkoittaa juuri samaa kuin Chohanin ‘jumalallinen ystävällisyys’. Dalai Lama usein puhuu siitä, että ihmiset etsivät onnellisuuden tilaa.

Immanuel Kantin (1724-1804) mukaan onnellisuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Hän painotti velvollisuuden merkitystä ja väitti, että koska onnellisuus on kuviteltu tila, sitä ei voi pitää järkiperäisenä toimintana. Koot Hoomi oli hänen kanssaan aivan eri mieltä ja väitti puolestaan, että länsimaiset ajattelijat eivät asettaneet filantropiakäsitettä universaalisen lain yhteyteen vaan tekivät siitä vain ‘vahingossa tapahtuvan ilmentymä’. Miten tahansa tästä asiasta ajatellaankin, Kantin ajatukset ovat paljolti sanelleet länsimaista ajatuksen kultua, ainakin reformistisen ajatuksen kulkua. Monet ihmiset, jotka tunnistavat luterilaisen etiikan muodot omakseen eivät kovin hyvin osaa käsitellä onnellisuutta, intohimoa ja itsetäyttymystä (tarkoittaa sitä, että asia valtaa ihmisen kokonaan) omassa elämässään.

Teosofisen seuran toinen objekti kehoittaa meitä tutkimaan asiaa edelleen eri uskontojen ja tieteen kannalta. Mitä sellaista voimme sieltä löytää, joka auttaa metä paremmin ymmärtämään filantroopisen ajattelun kehitystä?

Buddhalaisena esimerkkina on boddhisattva, joka kieltäytyy vastaanottamaan ‘jumalallista kaapua’. Sen sijaan hän jättäytyy osaksi sitä veljeyden ja sisaruuden ydintä, joka tajunnan kautta auttaa ihmiskuntaa saavuttamaan korkeamman tietoisuuden asteen. Lama Govindan (1969) kirjoista voi löytää lisää selityksiä tästä filantrooppisesta esimerkkitapauksesta. Hindulainen esimerkki löytyy Bhaghavad-Gitasta ja sen kahdeksastatoista kappaleesta, jotka kukin esittelevät yhden joogan muodon, jonka avulla etsijä voi kehittyä toimettomuuden tilasta automaattisen sisäisen toiminnan tilaan. Modernin tieteen esimerkki tulee aivotutkimuksesta, joka käsittelee Hypothalamusta. Sitä voidaan kutsua ihmisen aivojen aivoiksi, koska sen tehtävänä on toimia sellaisena työkaluna, mikä eroitaa ihmisen erilaiset tunteet ja tunteiden kerrostumat toisistaan. Se avulla voimme edistää psykologista ymmärrystämme ihmisen tunteman empatian ja myötätunnon kehittymisestä. Se kuinka tajuamme psykologisen prosessin siitä, mikä käsittelee toisen ihmisen näkökulman ymmärtämistä, on myös osa modernia filantropian tutkimusta. Kristillisenä esimerkkinä voin esittää Raamatun kehoituksen käsitellä lähimmäistä kuten haluaa itseään käsiteltävän ja ortodoksi ajatuksen ‘yhteityöstä Jumalan kanssa’ filantropian käsitteen selventäjänä.

On mahdollista löytää paljon sellaisia voittoatavoittelemattomia organisaatioita, jotka ovat ottaneet filantropian omaksi perustoiminnakseen. TOS-työjärjestö, jonka perustaja oli Annie Besant on teosofinen esimerkki käytännön filantropian toteuttamisesta nykymaailmassa. TOS-työjärjestön toiminnasta on tullut vieläkin tärkeämpää nyky-yhteiskunnassa, jossa täytyy ymmärtää mitä globaaleja ratkaisuja globaali ekonomia tuo tullessaan kun on kysymyksessä taistelu epäoikeudenmukaisuutta, köyhyyttä, väkivaltaa ja syrjintää vastaan ihmisoikeuksien puolesta. Vuonna 1948 kirjoitettu YK:n Ihmisoikeuksien julistus kehoittaa meitä toimimaan “veljeyden hengessä” saavuttaksemme ihmisoikeudet kaikille.

Itse työskentelen sellaisessa yhdistyksessä, jonka missiona on varmistaa se, että yhteisön kaikilla jäsenillä: vanhuksilla, vammaisilla, perheillä, lapsilla ja muuten heikko-osaisilla on inhimilliset oikeudet ja mahdollisuus täysipainoiseen yhteisöön osallistumiseen. Niitä moniä ilmentymiä, jolla kriisipalveluja nykyään tarjotaan yhteisölle, voidaan pitää esimerkkinä järjestäytyneestä hyväntekeväisyyden ajatusprosessista ja filantrooppisena toimintana omassa yhteisössämme.

Puheeni loppuu siihen loogiseen ja tieteelliseen päätelmään että filantropia ja hyväntekeväisyys kannattaa. Se on osoitus korkealentoisesta itsekkyydestä. Tekemällä työtä toisten ja koko maailman hyväksi varmistaa sen, että omakin hyvinvointi kasvaa ja kehittyy. Näen tästä todisteita omassa työssäni päivittäin. Ihmiset, jotka yhdessä työskentelevät hyvien asioiden puolesta ovat onnellisempia ja elävät kauemmin. Positiiviset tulokset ovat selvästi nähtävissä. Kehotankin kaikkia ottamaan osaa filantroopiseen toimintaan missä ja milloin se vain on mahdollista.

Lopuksi kaikki kuitenkin huipentuu kolmeen suureen sanaan. Ne ovat myötätunto, vakaumus ja yhteistyö.

Lähteet:
BLAVATSKY, H. 1979. The Secret Doctrine Vol II, Madras, The Theosophical Publishing House.
CRANSTON, S. 1993. HPB, The Extraordinary Life & Influence of Helena Blavatsky Founder of the Modern Theopsophical Movement, New York, G.P. Putnam's Sons.
DALAI LAMA, T. 2003. Transforming the Mind, Teaching on Generating Compassion, Thorsons, HarperCollinsPublishers.
GOVINDA, A. 1969. Foundations of Tibetan Mysticism, Boston, WeiserBooks.
HAO CHIN JR., V. (ed.) 1998. The Mahatma Letters to A. P. Sinnett, Adyar: The Theosophical Publishing House.
PAYTON, R. L. & MOODY, M. P. 2008. Understanding Philanthropy: its meaning and mission, Bloomington, Indiana Univercity Press.
SULEK, M. 2010. On the Classical Meaning of Philanthrôpía. Nonprofit and Voluntary Sector Quarterly 39: 385 originally published Online on 13 March, 2009

Teosofisen seuran maailmankongressin (Rooma, Heinäkuu 2010) tiimoilta

Olen miettinyt tässä muutaman viikon aikana sitä, mitä varten pidän osallistumista Teosofisen seuran maailmankongressiin niin tärkeänä, että ilman sen kummempaa ajatusta ostin lipun Australiasta Italiaan ja ilmoittauduin lomalle työstäni.

Jo vuonna 2001, Sydneyn kongressissa päätin, että osallistuisin seuraavaan kongressiin oli se sitten missä tahansa. En siis osallistunut Italian kongressiin sen ohjelman vuoksi, vaan aivan muista syistä.

Ajattelenkin, että suurin syy on siis itse osallistumisessa ja siinä, että osallistumalla ihminen osoittaa sen, mikä on keskeitä hänen elämässään. Osallistuminen organisaation suurimpaan ja/tai tärkeimpään yhteiseen kansainväliseen tilaisuuteen siis osoittaa teosofian tilan ihmisen elämässä. (Onhan se kyllä aikalainen rahallinen panostus myös, jota ei aina pääse ylittämään vaikka kuinka tahtoisi).

En siis ollut ajatellut, että osallistuisin siihen pelkästään saadakseni inspiraatiota ohjelmasta. Analysoimalla ohjelmaa jälkeenpäin voi sitten miettiä sitä, että missä tilassa teosofia tänään on maailmassa.

Oman kokemukseni mukaan parhaat puheet ja käytännön teosofia löytyi TOS palvelujärjestön puheista ja teosta. On hienoa tietää, ettei teosofia ole pelkästään käsitteellistä ajattelemista, vaan myös käytännön työtä. Diana Dunningham Chapotin, Timothy Boydin ja Vic Ho Chin Juniorin TOS symposium olikin itselleni kongressin kohokohta. Ja yhdyn Katinkan mielipiteeseen siitä, että Maria Artamaan työryhmä Veljeydestä oli parhaiten valmisteltu ja toteutettu työryhmä, mikä kongressissa oli tarjolla. (Katinkan yhteenveto siitä löytyy: http://www.moderntheosophy.com/2010/marja-artamaa/ ).

Itse hotelli, jossa kongressi pidettiin oli varmasti ollut viiden tähden hotelli, kun se oli rakennettu, mutta oli kai sitten ajan kuluessa joutunut antamaan periksi taistelussa uusien tulokkaiden rinnalla. Ihan tarkoituksenmukainen, juuri kuten teosofian ydinkin on nykyään. Monien mielestä hiukan kaukana maailmasta, siis Rooman keskustasta. Itseasiassa ‘ei mitään valittamista’, kuten suomeksi sanotaan. Hotellin takapihalla olevat palmut olivat korkeimmat palmupuut, jotka olen nähnyt pitkään aikaan ja kongressin ensimmäisen illan tilaisuus oli todellinen ‘italialainen eksperienssi’ (kuten fingelskaksi sanotaan) . Tuli mieleen se, että esimerkiksi Sylvian joululaulu oli kirjoitettu Italiassa ihan samoissa sääolosuhteissa kun me olimme siellä nyt. Tunnelma ainakin oli seesteinen kuten kuvasta näkyy.

Toinen uutuus oli teknologia. Italian osasto oli tehnyt kaikkensa saadakseen teosofian sanoman suoraan ihmisten tietoon. Linkin kautta koko maailman teosofit olisivat voineet seurata tapahtumia suorana lähetyksenä. Oma perheeni seurasi puheita iloisesti kotona, olihan aikataulu ihanteellisen Australian aikatauluun verrattuna kun puheet siellä voitiin kuulla ja katsoa kello viisi iltapäivällä, heti töiden jälkeen. Nettiyhteys oli kongressiaulassa ja siellä tapasikin paljon mukavia ihmisiä samalla kun ylläpiti sähköpostiyhteyksiä. Iltaohjelma kongressissa oli todella huippuluokkaa.

Parasta olivat kuitenkin ihmiset. Ei tarvinnut erikseen tilata lippua Suomeen kun monet hyvät ystävät olivat paikalla. Kaikki ruokatauot siis kuluivat rattoisasti joko vanhojen ystävien kanssa keskustellen ja uusia tuttavuuksia luodessa. ‘Networking’ on kova sana nykyteosofien maailmassa, aivan kuten muuallakin. Suomalaisia laskettiin oleen paikalla 22, kuten australialaisiakin. Laskin siis itseni kahteen kertaan ihan vaivatta.

Olin iloisesti yllättynyt kun kotiin tultuani paikallisen lehden toimittaja halusi haastattelun Euroopan matkastani ja valitsi kaikesta kokemastani nimenomaan teosofisen kongressin raportoimisen mielenkiintoisimmaksi aiheeksi. Keskiviikon lehdessä sitten oli hyvin positiivinen kuvaus siitä miten Teosofinen kongressi voi auttaa meitä yhteisökehittämisessä. Palaute siitä oli todella hieno omassa yhteisössäni, mikä osoitaa sitä, että Vicin puhe teosofian popularisoimisesta on todella ajankohtainen asia juuri nyt.

Alla suomeksi tulkittu versio edellisestä postituksesta, jossa analysoin kongressia yhteisökehittamisen kannalta:


Korkeat ideaalit ja yhteisöllisen kapasiteetin rakentamisen perusteet;

Jonkun aikaa sitten otin osaa yhteisöorganisaatioden työtekijöille tarkoitettuun kriisipalvelukoulutukseen jossa esittelimme itsemme toisillemme kertomalla heille siitä, mikä ylläpitää meitä itsekutakin henkisesti . Noin päältäpäin ajatellen kysymykseen on helppo vastata, että koti, perhe, lapset, partneri, rauha ja rakkaus. Syvemmältä ajateltuna on kuitenkin kiinnostavaa ajatella mikä se todella on, joka saa meidät päivittäin liikkeelle ja tekemään mitä sitten teemmekin. Varsinkin ne henkilöt, jotka käyttävät päivänsä auttaen muita ylittämään hankalat hetket ja vaikeat elämäntilanteet ovat varmasti ajatellet asiaa. Mikä saa heidät jaksamaan päivästä toiseen?

Oma vastaukseni oli ja on vankkumaton uskoni siihen, että ihmisyys on perimmältään hyvä. Myöhemmin kun etsin määritelmää filantropia sanalle huomasin, että juuri sama ajatus on senkin konseptin takana (Juusola-Halonen, 2010).

Toinen tapa kouluttaa itseään ja jatkaa myötätuntoisen elämän polulla on ottaa osaa sellaisiin kongresseihin jotka muistuttavat meitä korkeiden ideaalien tärkeydestä jokapäiväisessä elämässä. Voi kuulla sellaisten ihmisten puheita, jotka ovat ajatelleet näitä asioita pitkään ja ainakin yrittävat parhaansa soveltaa niitä omassa elämässään. Korkeat ideaalit muistuttavat meitä siitä, että on olemassa jotakin, jonka takia kannattaa elää ja johon voi pyrkiä oman lähiyhteisönsä ja ihmiskunnan kehittämisprosessissa. Sellaiset ideaalit, kuten myötätunto, hyvyys, kaiken yhteys ja oikeudenmukaisuus ovat ajattelemisen arvoisia ajatuksia yhteisökapasiteetin rakentamisessa siinä missä niinsanotusti tavalliset kaytännölliset ajatuksetkin. Saattaa olla totta, että usein raha ratkaisee sen, mitä lopulta toteutetaan yhteisösuunnittelussakin, mutta etiikka ja korkeat ideaalit voivat auttaa panemaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Kuuntelin Tri. P. Krishnan Teosofisen seuran maailmankongressissa, Roomassa, esittämää puhetta suurella mielenkiinnolla. Sen aiheena oli: “Mikä meidät erottaa?“ Puheessaan P.Krishna esitti valaisevasti kuinka voimme rakentaa yhteisöllisyyttä ja edistää universaalista kokonaisnäkemystä yhteiskunnassa. Varsinkin sellaisessa tilanteessa, missä pienistä eroista on tehty valtavia muureja ihmisten, valtakuntien ja yhteisöjen välille voi tieteen totuuksien muistaminen saada aikaan laajempaa ymmärrystä. P. Krishna työskentelee fysiikan professorina Varanasin yliopistossa, Intiassa.

Puheessaan hän muistutti kuulijoita siitä, että itseasiassa kaikki ihmiset ovat fyysisesti samanlaisia. Kaikilla on samat kyvyt reakointiin ja asioiden kokemiseen. Molekyylitasolla meidän kykymme, aistimme ja aivomme toimii ihan samalla tavalla ketä me sitten olemmekin. Me olemme erilaisia vain muistojemme puolesta. Erotamme itsemme toisistamme ylimitoittamalla muistojemme tärkeyttä. Pidämme omia muistojamme toisten muistoja parempina. “Erot tulevat ego prosessista”, sanoi P.Krishna. Ajattelemme, että meidän ymmärryksemme on todellista ja oma näkemyksemme oikea ja samalla toisten näkemys väärä. Sitten tuomitsemme toisia sen mukaan ja toimimme rakentamalla rajoja omien korkeammalle arvostettujen käsityksiemme ja toisten vähempiarvoisien käsityksien välille. Jatkamme siitä pyrikimällä manipulomaan toisia hyväksymään omat käsityksemme oikeiksi.

Lisäksi P. Krishna muistutti meitä siitä, että muistot ovat aikalailla kevyt kriteeri ihmiskunnan eriarvoisuuden mittana. Samankaltaisuuden painottamien, kaiken yhteyden esilletuominen olisi paljon rakentavampi tapa rakentaa harmoonisempaa ja rauhaisaa yhteiskuntaa. “Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Tämä on tieteellinen totuus”, hän sanoi.

Yhteisöllisen kapasiteetin rakentamista voidaan ajatella monelta kannalta, yhteisön palvelujentarpeiden analyysista laadunvalvontaan ja operatiivisien prosessien tarkkailuun. Joskus on kuitenkin hyvä ajatella sitä, mikä on ideaalisen yhteiskunnan rakentamisen perustalla ja kuinka siihen voitaisiin pyrkiä. Näin voidaan löytää uusia holistisia malleja yhteisökehittelyssä.

Toinen esitys, jota samassa kongressissa kuuntelin suurella mielenkiinnolla oli Vic Hoe Chin Juniorin, Filippiinien TOS palvelujärjestön puheenjohtajan puhe. Hän esitteli meille käytännön esimerkin siitä, kuinka voidaan rakentaa yhteisöllistä kapasiittia eettiseltä kannalta.

Vic on pitkään ollut kehittämässä Filippiinien nuorisopalveluita. Hänen mukaansa juuri nuoret ihmiset ovat niitä, joita tulee kouluttaa. Korkeat ideaalit tulisi popularisoida nuorisoa varten. Kaiken yhteys, Itsen kehittäminen ja transformaatio ja rauhankoulutus tulisi olla kaikkien koulujen ja nuoriso-ohjelmien opetussuunnitelmissa.

Vic on Caloocan Cityssä olevan Golden Link Collegen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Koulu antaa opetusta aina esikoulusta yliopistoaineisiin asti. Siellä voi suorittaa esimerkiksi opettajan ja kauppatieteellisen tutkinnon. Kaikilla tasoilla opetussuunnitelma sisältaa teosofisia aineita joilla populaarisoidaan korkeita ideaaleja kuten kaiken yhteys, rauha, ja Itse-transformaatio nuorille. Eräs ongelma kuitenkin on, jonka Vic on havainnut, nimittäin taitavien vappaehtoistyöntekijöiden saaminen koulun palvelukseen. Tässä asiassa meidän ajatuksemme ovat paljolta samankaltaisia.

Vapaaehtoistyöntekijöille tarjotaan hyvin vähän koulutusta tai yleensä tietoa siitä, mikä voisi olla tai on yhteisökehittämisen ja yhteisöllisen osaanoton ideaali. Tutkimus osoittaa, että jos joku vapaaehtoistyöntekijöihin turvautuva organisaatio haluaa pitää vapaaehtoistyöntekijänsä onnellisina ja turvata työntekijämäärän jatkuvuuden, heidän tulee yhdistää jokainen työntekijä henkilökohtaisesti heitä itseään parhaiten hyödyntävään työhön. Työntekijämotivaationa voi olla sosiaalinen, ideolooginen tai muuten vain hyvänolontunnetta lisäävä tarve (Halfpenny, 1999; Schmid, 2002). Tällainen käytäntö takaa parhaiten työntekijöiden vapaaehtoisen työpanoksen. Tarjolla ei ole paljonkaan sellaisia koulutusohjelmia jotka käsittelevät vapaaehtoistyön etiikkaa suhteessa yhteisökapasiteetin lisäämiseen. Vapaaehtoistyöstä ja vastuusta yhteisökehittelyssä ei paljonkaan puhuta.

Olisi todella mielenkiintoista kehitellä kansainvälinen opetusohjelma , joka käsittelee vapaaehtoisuuden eettisiä perusteita. Oikeissa olosuhteissa Itse-transformaatiosta voisi tulla vapaaehtoistyön päämotivaatio. Näin saataisiin aikaan enemmän mahdollisia filantrooppeja.

Mailmalta löytyy paljon toteutettavisa käytännön ideoita. Teosofisen seuran maailmankongressiin osallistuminen voi auttaa asettamaan ideaalit oikeaan arvojärjestykseen. Siitä on sitten mahdollista edetä rakentamaan ihmisyyden veljeyden ja sisaruuden rajoja ylittävää ydintä.


Referenssit:
Halfpenny, P. (1999) Economic and Sociological Theories of Individual Charitable Giving: Complementary or Contradictory? Volutas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations; 10(3)
Juusola-Halonen, E (2010) Is a Volunteer a Philanthropist? Queensland University of Technology, Centre for Philanthropy and Nonprofit Studies. (a working paper)
Schmid, A. (2002) Using Motive to Distinguish Social Capital from Its Outputs, Journal of Economic Issues; 36(3), September