Further Discussion on the Senior Park Concept and Its Relation to Community Capacity Building

International Perspectives

Immediately after posting the Senior Park at Hyde Park report on my blog I got a few interesting emails as comments from people both from Finland and in Australia.

From Finland I got an email saying how interesting this kind of concept is, even though the person had not thought about it before. Next, I got a link to ‘Iltalehti’ and ‘Tamperalainen’ (a local paper) articles which were describing the process of building the first Senior Park or Play Area in Tampere, Norrköping Park.

This has led me to further think about the Senior Park in relation to the community capacity building. It is not such a simple concept after all or in any way a 'one fits all' kind of concept.

In the Tamperelainen article the Principal Park Ranger Timo Koski comments on the Senior Park equipment. The use of equipment is aimed at getting results. “Besides enhancing the muscle condition”, Koski explains, “the equipment is designed to specifically improve coordination and balance.” He also expressly states that the equipment is for the use of all age groups. No restrictions there.

When discussing the Senior Park concept with Emily at Hyde Park, her comments were in relation to the atmosphere and the heritage the senior park would carry as part of the historically defined recreation area in London. The most striking thing there is the deck chairs which on a sunny day are filled with people enjoying the sun and casing over the lake. In my opinion they have also amicably realized their prior stated aims.

In Tampere, although the ‘Iltalehti’ uses the word ‘leikkipuisto’ as reference to children’s play which could work against the concept in older people’s minds as it is a bit degrading, the focus is on results. The park will even have a fitted rail along the edges to enable the walking practice for those people recovering from stroke or other kind of injuries.

The focus on results is a familiar concept to me in relation to HUR-gym equipment (also Finnish) and their use in aged care facilities across the world. The goal there is to improve the muscle condition for the elderly to allow a normal lifestyle as long as possible. The results are very good and often help the elderly to stay at home for much longer period and so save public funds in relation to unnecessary hospital or nursing home intake.

In the Finnish model of Senior Park (or Spanish as the Lappset concept of senior play areas was designed in Barcelona according to the Lappset Australian representative) there is no particular social focus in opposition to Hyde Park. It is not stated if there are any benches there. This does not mean that there wouldn’t be some.

The next contradiction is low impact and low visibility. The equipment in the Finnish model is colourful in opposition to Hyde Park gray look. On the other hand the enclosure in Hyde Park is surrounded by beautifully kept flowers and hedges and so creates a warm and cosy atmosphere. The Lappset equipment, on the other hand calls for an adventurer to try them on.

Some of the Australian people, who have commented, have promised pictures from their areas, where equipment is laid out in parks. I am hoping there will be more talk about this in the future.

As in what suits our community in Jimboomba or Logan, the discussion is just starting. I am hoping the thoughts presented here and the general information about the subject will help us desire on an initiative that enhances our community and works to improve our services.

Links:

http://www.tamperelainen.fi/Uutiset/Paikallisuutiset/Paauutiset/Lasten-leikkipuiston-valineita-Ei-tassa-kiipeilevat-vanhukset?sms_ss=email

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010072212076504_uu.shtml

Teosofisen seuran maailmankongressin (Rooma, Heinäkuu 2010) tiimoilta

Olen miettinyt tässä muutaman viikon aikana sitä, mitä varten pidän osallistumista Teosofisen seuran maailmankongressiin niin tärkeänä, että ilman sen kummempaa ajatusta ostin lipun Australiasta Italiaan ja ilmoittauduin lomalle työstäni.

Jo vuonna 2001, Sydneyn kongressissa päätin, että osallistuisin seuraavaan kongressiin oli se sitten missä tahansa. En siis osallistunut Italian kongressiin sen ohjelman vuoksi, vaan aivan muista syistä.

Ajattelenkin, että suurin syy on siis itse osallistumisessa ja siinä, että osallistumalla ihminen osoittaa sen, mikä on keskeitä hänen elämässään. Osallistuminen organisaation suurimpaan ja/tai tärkeimpään yhteiseen kansainväliseen tilaisuuteen siis osoittaa teosofian tilan ihmisen elämässä. (Onhan se kyllä aikalainen rahallinen panostus myös, jota ei aina pääse ylittämään vaikka kuinka tahtoisi).

En siis ollut ajatellut, että osallistuisin siihen pelkästään saadakseni inspiraatiota ohjelmasta. Analysoimalla ohjelmaa jälkeenpäin voi sitten miettiä sitä, että missä tilassa teosofia tänään on maailmassa.

Oman kokemukseni mukaan parhaat puheet ja käytännön teosofia löytyi TOS palvelujärjestön puheista ja teosta. On hienoa tietää, ettei teosofia ole pelkästään käsitteellistä ajattelemista, vaan myös käytännön työtä. Diana Dunningham Chapotin, Timothy Boydin ja Vic Ho Chin Juniorin TOS symposium olikin itselleni kongressin kohokohta. Ja yhdyn Katinkan mielipiteeseen siitä, että Maria Artamaan työryhmä Veljeydestä oli parhaiten valmisteltu ja toteutettu työryhmä, mikä kongressissa oli tarjolla. (Katinkan yhteenveto siitä löytyy: http://www.moderntheosophy.com/2010/marja-artamaa/ ).

Itse hotelli, jossa kongressi pidettiin oli varmasti ollut viiden tähden hotelli, kun se oli rakennettu, mutta oli kai sitten ajan kuluessa joutunut antamaan periksi taistelussa uusien tulokkaiden rinnalla. Ihan tarkoituksenmukainen, juuri kuten teosofian ydinkin on nykyään. Monien mielestä hiukan kaukana maailmasta, siis Rooman keskustasta. Itseasiassa ‘ei mitään valittamista’, kuten suomeksi sanotaan. Hotellin takapihalla olevat palmut olivat korkeimmat palmupuut, jotka olen nähnyt pitkään aikaan ja kongressin ensimmäisen illan tilaisuus oli todellinen ‘italialainen eksperienssi’ (kuten fingelskaksi sanotaan) . Tuli mieleen se, että esimerkiksi Sylvian joululaulu oli kirjoitettu Italiassa ihan samoissa sääolosuhteissa kun me olimme siellä nyt. Tunnelma ainakin oli seesteinen kuten kuvasta näkyy.

Toinen uutuus oli teknologia. Italian osasto oli tehnyt kaikkensa saadakseen teosofian sanoman suoraan ihmisten tietoon. Linkin kautta koko maailman teosofit olisivat voineet seurata tapahtumia suorana lähetyksenä. Oma perheeni seurasi puheita iloisesti kotona, olihan aikataulu ihanteellisen Australian aikatauluun verrattuna kun puheet siellä voitiin kuulla ja katsoa kello viisi iltapäivällä, heti töiden jälkeen. Nettiyhteys oli kongressiaulassa ja siellä tapasikin paljon mukavia ihmisiä samalla kun ylläpiti sähköpostiyhteyksiä. Iltaohjelma kongressissa oli todella huippuluokkaa.

Parasta olivat kuitenkin ihmiset. Ei tarvinnut erikseen tilata lippua Suomeen kun monet hyvät ystävät olivat paikalla. Kaikki ruokatauot siis kuluivat rattoisasti joko vanhojen ystävien kanssa keskustellen ja uusia tuttavuuksia luodessa. ‘Networking’ on kova sana nykyteosofien maailmassa, aivan kuten muuallakin. Suomalaisia laskettiin oleen paikalla 22, kuten australialaisiakin. Laskin siis itseni kahteen kertaan ihan vaivatta.

Olin iloisesti yllättynyt kun kotiin tultuani paikallisen lehden toimittaja halusi haastattelun Euroopan matkastani ja valitsi kaikesta kokemastani nimenomaan teosofisen kongressin raportoimisen mielenkiintoisimmaksi aiheeksi. Keskiviikon lehdessä sitten oli hyvin positiivinen kuvaus siitä miten Teosofinen kongressi voi auttaa meitä yhteisökehittämisessä. Palaute siitä oli todella hieno omassa yhteisössäni, mikä osoitaa sitä, että Vicin puhe teosofian popularisoimisesta on todella ajankohtainen asia juuri nyt.

Alla suomeksi tulkittu versio edellisestä postituksesta, jossa analysoin kongressia yhteisökehittamisen kannalta:


Korkeat ideaalit ja yhteisöllisen kapasiteetin rakentamisen perusteet;

Jonkun aikaa sitten otin osaa yhteisöorganisaatioden työtekijöille tarkoitettuun kriisipalvelukoulutukseen jossa esittelimme itsemme toisillemme kertomalla heille siitä, mikä ylläpitää meitä itsekutakin henkisesti . Noin päältäpäin ajatellen kysymykseen on helppo vastata, että koti, perhe, lapset, partneri, rauha ja rakkaus. Syvemmältä ajateltuna on kuitenkin kiinnostavaa ajatella mikä se todella on, joka saa meidät päivittäin liikkeelle ja tekemään mitä sitten teemmekin. Varsinkin ne henkilöt, jotka käyttävät päivänsä auttaen muita ylittämään hankalat hetket ja vaikeat elämäntilanteet ovat varmasti ajatellet asiaa. Mikä saa heidät jaksamaan päivästä toiseen?

Oma vastaukseni oli ja on vankkumaton uskoni siihen, että ihmisyys on perimmältään hyvä. Myöhemmin kun etsin määritelmää filantropia sanalle huomasin, että juuri sama ajatus on senkin konseptin takana (Juusola-Halonen, 2010).

Toinen tapa kouluttaa itseään ja jatkaa myötätuntoisen elämän polulla on ottaa osaa sellaisiin kongresseihin jotka muistuttavat meitä korkeiden ideaalien tärkeydestä jokapäiväisessä elämässä. Voi kuulla sellaisten ihmisten puheita, jotka ovat ajatelleet näitä asioita pitkään ja ainakin yrittävat parhaansa soveltaa niitä omassa elämässään. Korkeat ideaalit muistuttavat meitä siitä, että on olemassa jotakin, jonka takia kannattaa elää ja johon voi pyrkiä oman lähiyhteisönsä ja ihmiskunnan kehittämisprosessissa. Sellaiset ideaalit, kuten myötätunto, hyvyys, kaiken yhteys ja oikeudenmukaisuus ovat ajattelemisen arvoisia ajatuksia yhteisökapasiteetin rakentamisessa siinä missä niinsanotusti tavalliset kaytännölliset ajatuksetkin. Saattaa olla totta, että usein raha ratkaisee sen, mitä lopulta toteutetaan yhteisösuunnittelussakin, mutta etiikka ja korkeat ideaalit voivat auttaa panemaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Kuuntelin Tri. P. Krishnan Teosofisen seuran maailmankongressissa, Roomassa, esittämää puhetta suurella mielenkiinnolla. Sen aiheena oli: “Mikä meidät erottaa?“ Puheessaan P.Krishna esitti valaisevasti kuinka voimme rakentaa yhteisöllisyyttä ja edistää universaalista kokonaisnäkemystä yhteiskunnassa. Varsinkin sellaisessa tilanteessa, missä pienistä eroista on tehty valtavia muureja ihmisten, valtakuntien ja yhteisöjen välille voi tieteen totuuksien muistaminen saada aikaan laajempaa ymmärrystä. P. Krishna työskentelee fysiikan professorina Varanasin yliopistossa, Intiassa.

Puheessaan hän muistutti kuulijoita siitä, että itseasiassa kaikki ihmiset ovat fyysisesti samanlaisia. Kaikilla on samat kyvyt reakointiin ja asioiden kokemiseen. Molekyylitasolla meidän kykymme, aistimme ja aivomme toimii ihan samalla tavalla ketä me sitten olemmekin. Me olemme erilaisia vain muistojemme puolesta. Erotamme itsemme toisistamme ylimitoittamalla muistojemme tärkeyttä. Pidämme omia muistojamme toisten muistoja parempina. “Erot tulevat ego prosessista”, sanoi P.Krishna. Ajattelemme, että meidän ymmärryksemme on todellista ja oma näkemyksemme oikea ja samalla toisten näkemys väärä. Sitten tuomitsemme toisia sen mukaan ja toimimme rakentamalla rajoja omien korkeammalle arvostettujen käsityksiemme ja toisten vähempiarvoisien käsityksien välille. Jatkamme siitä pyrikimällä manipulomaan toisia hyväksymään omat käsityksemme oikeiksi.

Lisäksi P. Krishna muistutti meitä siitä, että muistot ovat aikalailla kevyt kriteeri ihmiskunnan eriarvoisuuden mittana. Samankaltaisuuden painottamien, kaiken yhteyden esilletuominen olisi paljon rakentavampi tapa rakentaa harmoonisempaa ja rauhaisaa yhteiskuntaa. “Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Tämä on tieteellinen totuus”, hän sanoi.

Yhteisöllisen kapasiteetin rakentamista voidaan ajatella monelta kannalta, yhteisön palvelujentarpeiden analyysista laadunvalvontaan ja operatiivisien prosessien tarkkailuun. Joskus on kuitenkin hyvä ajatella sitä, mikä on ideaalisen yhteiskunnan rakentamisen perustalla ja kuinka siihen voitaisiin pyrkiä. Näin voidaan löytää uusia holistisia malleja yhteisökehittelyssä.

Toinen esitys, jota samassa kongressissa kuuntelin suurella mielenkiinnolla oli Vic Hoe Chin Juniorin, Filippiinien TOS palvelujärjestön puheenjohtajan puhe. Hän esitteli meille käytännön esimerkin siitä, kuinka voidaan rakentaa yhteisöllistä kapasiittia eettiseltä kannalta.

Vic on pitkään ollut kehittämässä Filippiinien nuorisopalveluita. Hänen mukaansa juuri nuoret ihmiset ovat niitä, joita tulee kouluttaa. Korkeat ideaalit tulisi popularisoida nuorisoa varten. Kaiken yhteys, Itsen kehittäminen ja transformaatio ja rauhankoulutus tulisi olla kaikkien koulujen ja nuoriso-ohjelmien opetussuunnitelmissa.

Vic on Caloocan Cityssä olevan Golden Link Collegen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Koulu antaa opetusta aina esikoulusta yliopistoaineisiin asti. Siellä voi suorittaa esimerkiksi opettajan ja kauppatieteellisen tutkinnon. Kaikilla tasoilla opetussuunnitelma sisältaa teosofisia aineita joilla populaarisoidaan korkeita ideaaleja kuten kaiken yhteys, rauha, ja Itse-transformaatio nuorille. Eräs ongelma kuitenkin on, jonka Vic on havainnut, nimittäin taitavien vappaehtoistyöntekijöiden saaminen koulun palvelukseen. Tässä asiassa meidän ajatuksemme ovat paljolta samankaltaisia.

Vapaaehtoistyöntekijöille tarjotaan hyvin vähän koulutusta tai yleensä tietoa siitä, mikä voisi olla tai on yhteisökehittämisen ja yhteisöllisen osaanoton ideaali. Tutkimus osoittaa, että jos joku vapaaehtoistyöntekijöihin turvautuva organisaatio haluaa pitää vapaaehtoistyöntekijänsä onnellisina ja turvata työntekijämäärän jatkuvuuden, heidän tulee yhdistää jokainen työntekijä henkilökohtaisesti heitä itseään parhaiten hyödyntävään työhön. Työntekijämotivaationa voi olla sosiaalinen, ideolooginen tai muuten vain hyvänolontunnetta lisäävä tarve (Halfpenny, 1999; Schmid, 2002). Tällainen käytäntö takaa parhaiten työntekijöiden vapaaehtoisen työpanoksen. Tarjolla ei ole paljonkaan sellaisia koulutusohjelmia jotka käsittelevät vapaaehtoistyön etiikkaa suhteessa yhteisökapasiteetin lisäämiseen. Vapaaehtoistyöstä ja vastuusta yhteisökehittelyssä ei paljonkaan puhuta.

Olisi todella mielenkiintoista kehitellä kansainvälinen opetusohjelma , joka käsittelee vapaaehtoisuuden eettisiä perusteita. Oikeissa olosuhteissa Itse-transformaatiosta voisi tulla vapaaehtoistyön päämotivaatio. Näin saataisiin aikaan enemmän mahdollisia filantrooppeja.

Mailmalta löytyy paljon toteutettavisa käytännön ideoita. Teosofisen seuran maailmankongressiin osallistuminen voi auttaa asettamaan ideaalit oikeaan arvojärjestykseen. Siitä on sitten mahdollista edetä rakentamaan ihmisyyden veljeyden ja sisaruuden rajoja ylittävää ydintä.


Referenssit:
Halfpenny, P. (1999) Economic and Sociological Theories of Individual Charitable Giving: Complementary or Contradictory? Volutas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations; 10(3)
Juusola-Halonen, E (2010) Is a Volunteer a Philanthropist? Queensland University of Technology, Centre for Philanthropy and Nonprofit Studies. (a working paper)
Schmid, A. (2002) Using Motive to Distinguish Social Capital from Its Outputs, Journal of Economic Issues; 36(3), September

High Ideals and Community Capacity Building Basics

Reflections on the 10th World Congress of the Theosophical Society.


Not so long ago, I attended an Emergency Relief training seminar for community organisation workers where the participants introduced themselves to others by explaining what sustained them. On the surface it is an easy question and can have a few easy answers such as family, children and partners, compassion and love. On a deeper level it is interesting to further develop a personal understanding of what it is that really makes one’s life worth living; what keeps us doing what we do. This applies especially to people who work in difficult circumstances where they meet others with complex needs and help them to get over difficult phases or life situations on a daily basis. What is it that sustains their ability to cope and give?

My answer to this was and is: an unshakable belief in that there is an underlying goodness in human beings. Later, while searching for definitions of the concept of Philanthropy, this belief emerged as an underlying condition for it (Juusola-Halonen, 2010).

Another way to train and to continue a compassionate life is to attend such congresses, which remind us of the practice of high ideals, where principles are talked about by such individuals who apply them in their daily living. High ideals remind us that there is something worth living and worth striving for in our community and for the humanity. High principles, such as Compassion, Kindness, Unity and Justice are worth thinking about and can be applied to community building, as well as, other more ordinary things. Money might be the deciding force but the guidance of ethics and high ideals can help to bring the priorities to a more manageable focus.

I found a keynote speech by Dr P. Krishna, at the 10th World Congress of the Theosophical Society in Rome titled ‘What Divides Us’ a very enlightening reminder of how to go about building unity in community, especially where small differences are blown out of proportions to create divisions between people, nations and communities. He is the Professor of Physics at the University of Varanasi in India.

In his speech, he reminded the audience that on a deeper level we all function in the same manner, with the same ability to react and experience. On the molecular level, our abilities, our senses, our brain works just the same, with no difference. It is the memories that we store that are the only difference. What divides us is when we ‘put tremendous importance’ in our own memories and consider them more valuable than other people’s experience. “Division comes from the ego process”, Dr Krishna said. We say that our understanding is the true experience, our view right and the other’s point of view wrong. Then we proceed to judge and act on creating a gulf between our ‘superior’ opinions and the other’s ‘wrong’ or less worthy opinions and manipulating them into the same belief patterns we have.

Dr Krishna further reminded us that memories are a rather superficial way of dividing humanity. Stressing the similarities, the unity of everything, would be a more constructive way of building a more inclusive, peaceful and harmonious society. ’’All is connected. It is a scientific fact”, he said.

Community capacity building can be discussed from many angles, from the need analysis to service quality management and operational policies and processes. Sometimes it is good to start from what should be the basics of an ideal community and how to aim for it. This can help to find a way to integrate and look for holistic models in community development.

Another talk in the same congress by Vic Hoe Chin Jr., the President of the Theosophical Order of Service (TOS) in the Philippines, presented a practical example of how to build capacity for the community.

Vic is a long time advocate for youth services in the Philippines. According to him, it is the young people that should be educated. The high ideals should be popularised for them. Unity, Self-transformation and Peace education should be part of curriculum in all schools and youth projects. He is the Chairperson of the Golden Link College in Caloocan City. The school provides education for students, starting from the pre-schoolers and up to the tertiary level Bachelor Degrees in Education and Business. All levels include Theosophy or Perennial Wisdom studies aimed at popularising high ideals such as Unity, Peace and Self-transformation for the youth. One problem Vic has identified is the difficulty of getting skilled volunteers. This is where our views co-inside very well.

There is very little skilling provided for volunteers on the ideals behind community participation. The research shows that to keep volunteers happy to continue volunteering, the volunteer relying organisation need to strive to match the provided volunteer opportunities with the individual volunteer’s motivation to donate their time and effort, be it driven by a social, ideological or feel good need to participate (Halfpenny, 1999; Schmid, 2002). There is not much adequate education or skilling about the ethics of volunteering in relation to community capacity building. Neither is there much discussion about the responsibility and community participation for volunteers. It could be really interesting to develop some international co-operation in volunteer training from the ethical point of view. Self-transformation could be seen as a motivation to volunteer given the right environment. This would provide for more awareness building for aspiring philanthropists.

There are great ideas out there. Attending a World Congress on Theosophical ideas brings the high ideals into focus. From there it is easier to proceed to building a core of Brotherhood and Sisterhood of Humanity without distinction.

I did bring a souvenir from the Congress back to Australia with me. It is a small, knitted bear. One of the international projects of the Theosophical Order of Service is the ‘Heart Babies Project’ where children with a heart condition are brought to India for surgery. It is shown by research that those children who have a little bear along to cuddle recover quicker and easier. The Italian TOS section had knitted hundreds of bears that were destined to be owned by children in hospitals in India and Africa. This is just one example of a project that can bring unity, peace and harmony into community.


References:
Halfpenny, P. (1999) Economic and Sociological Theories of Individual Charitable Giving: Complementary or Contradictory? Volutas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations; 10(3)
Juusola-Halonen, E (2010) Is a Volunteer a Philanthropist? Queensland University of Technology, Centre for Philanthropy and Nonprofit Studies. (a working paper)
Schmid, A. (2002) Using Motive to Distinguish Social Capital from Its Outputs, Journal of Economic Issues; 36(3), September

The Senior Park at Hyde Park in London

A few weeks ago (June 2010), a new ‘Play Park Area’ opened in London at Hyde Park. The park is specifically targeted for the use of older people, those who are 60 years and older. The opening of the Park was very well covered in the media around the world.




Immediately upon reading some articles about the Senior Park as a concept I became very curious and wanted to investigate it further for the benefit of my own community. If the concept would be suitable, I thought, we could consider a similar kind of project in Australia. The weather in Queensland certainly is right for outside activities around the year. A Play Park Area like that could be an ideal addition to a Community Care Centre which does not have space enough for an indoor gym but is suitably positioned next to a park and secure enough to run activity programs for older people, including toilet facilities and a possibility of a cafe.


I emailed the Royal Parks in London and acquired an appointment with Emily, who had managed the Senior Park Project for the Royal Parks in London. She told me about the project as follows:


The aim of the design and construction of the Play Area according to the ‘Older People’s Play Area, Design and Access Statement’ was to “provide the greatest health benefit and ease of access while creating as little visual impact upon the surrounding landscape as possible.”




Some issues the project management has considered:

The Senior Park had to
- be in a secure place to allow the privacy and the safety of the equipment
- the park needed to be near a pavillion with a cafe, a covered area and the toilet facilities
- besides the activity element a social element had to be considered
- the set up of the park had to be specifically considered for older people’s comfort
- low impact equipment had to be chosen
- low visibility had to be considered for safety and heritage reasons


The Senior Park is situated in an enclosing with the Tennis Courts and the Lawn Bowling. The only entrance is through a Pavillion with toilets and cafe. It is enclosed by lovely gardens.






The setup of the Play Area is in a circular form. There are six low impact equipments situated in a circle, with three benches for social interaction. It is very easy to move around the circle between the equipment. The Park is enclosed with hedges for privacy and low visibility reasons.


The only thing Emily saw as a possible issue was that there is a children’s play area quite near. The equipment is not suitable for children under 15 years. There have been some issues of some equipment breaking down. It could possibly be due to usage by children.





The difference between the Trim Trail setup and the Senior Park setup for outdoor play area

I was really interested in what the difference is between just having gym equipment in a park and the concept of the Senior Park. Emily said that it is mainly the setup of the equipment where the social angle has to be taken into account; that the park is provided with benches for the possibility of socialisation. The other difference is in the circulars setup that enables easy access to the equipment. The visitors do not need to walk between the equipment like with the trim trail.


This is a gym equipment area at Leyton, London, with rock climbing and a circular Trim Trail setup for vigorous usage. My son’s comment on this was that he never needed to be a member of a gym as he could go to this area and exercise as much as he wanted to on a daily basis during the summer months.




Also, mark how people have added weights to some equipment to get more out of them. Also the visibility is to be considered. Here all the equipment are green and create much more visibility although still less than children's play areas which are real high visibility areas.









Some links on the net about the opening of the Senior Park:


http://www.dw-world.de/dw/article/0,,5642453,00.html

http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/london/8506302.stm

http://www.thisislondon.co.uk/standard/article-23835771-playground-helps-elderly-to-shed-the-grey-pounds.do

The 10th World Congress of the Theosophical Society, Rome, Italy,

“Universal Brotherhood without distinction: a road to awareness”

Invitation to participate:

Many might hold an opinion that people should be practical and do things that really advance their daily life, like building a house, a garden, buying a needed car, or repairing that car in order to get to work to earn money for food and rent and ordinary daily living expenses. Some form of entertainment expenses like movies or restaurants might still be acceptable as practical action in daily life. But what about if one spends their money, seemingly unavailable, takes time off work and flies to the other side of the world, may it be Rome, to participate in a Congress that talks about Brotherhood as an ideal for the betterment of the humanity? Is it useful? Can this action further one’s practical daily living or work experience?

I certainly find it can. It is wonderful to sit in the assembly room, share the experiences and thoughts with others, those who have seriously thought about the theme of the Congress, share meals with friends from all over the world (from over 30 countries). It is refreshing to talk about the ideal of Brother/Sisterhood and confirm that it is still as Helena Blavatsky pointed out in her Key to Theosophy that only by ‘all men becoming brothers and all women sisters and together in Brotherhood and Sisterhood' we shall be able to form the nucleus of the 'Universal Brotherhood' of humanity.

Luckily, it is possible to partake through the Internet and so save your money for the daily living expenses. Only your time needs to be volunteered to watch and listen. Here is the link to the life feed of the Congress for all those interested to share:

http://www.teosofica.org/en/live/,316

Have a wonderful time, listening and please share your thoughts with me.
After the Congress, I am sure; the speeches can be bought as a DVD or listened through the Internet.

PS
Suomeksi linkin Teosofisen seuran maailmankongressiin loytää Teosofisen seuran nettisivulta!