Isovanhempien vapaaehtoinen panos yhteiskunnan sosiaalisen kapitaalin lisääjinä

Sain juuri vähän aikaa sitten valmiiksi kirjallisuusyhteenvedon, joka kantaa nimeä: ‘Is a Volunteer a Philanthropist?’ [Onko vapaaehtoistyöntekijä filantrooppi?] Tutkin siinä vapaaehtoista työtä tai vapaaehtoisuutta ja filantropiaa käsitteinä ja näiden käsitteiden suhdetta toisiinsa. Lähtökohtana oli etsiä hyvin yksinkertaista vastausta kysymykseeni.

Tietystikkään mitään yksinkertaista vastausta ei ole löydettävissä, vaan minun täytyi pohtia asiaa tarkemmin. Löysin useita erilaisia keskusteluita aiheesta, josta vain ideologinen vapaaehtoisuus täyttää filantropian käsitteen vaatimukset ilman lisukkeita.

Yksi vaikeimpia kysymyksiä vapaaehtoisuudessa tai vapaaehtoisen työn ajatuksessa näyttää olevan omassa perheessä tapahtuva vapaaehtoinen toiminta. Kysymys kuuluu, täyttääkö omassa perheessä tapahtuva vapaaehtoinen palvelujen tarjoaminen vapaaehtoistyökäsitteen vaatimukset? Parhaana esimerkkinä pidän isovanhempien suorittamaa vapaaehtoista lastenlastenhoitoa tai jotakin muuta työtä.

Tämä on minusta todella mielenkiintoinen asia varsinkin kun usein perhe koostuu vain vanhemmista ja lapsista. Toisaalla isovanhemmat, varsinkin isoäiti, voidaan lukea perheeseen, mutta toisaalla ei.

Olen lukenut muutamia artikkeleita ja kirjoja kummastakin aiheesta ja haluaisin kuulla muiden mielipiteitä tästä aiheesta. Coall ja Hertwig (2010) ovat tehneet laajan katselmuksen isovanhemmuuteen darwinistiselta pohjalta ja Eric Uslander (2008) on tutkinut luottamuksen eteenpäinkulkua kultturiperimän kautta. Hänen tutkimuksensa mukaan pohjoismaalaiset ovat kaikista luottavaisimpia ihmisiä maailmassa, missä sitten ovatkin.

Olen kiinnostunut isovanhemmuudesta kulttuurilliselta pohjalta. Kysymykseni on, kuinka voimme isovanhempina, sellaisessa monikultturimaassa kuin esimerkiksi Australia on, siirtää omaa kulttuuriperintöämme lapsenlapsillemme niin, että heistä kasvaa terveitä ja tasapainoisia aikuisia?

Lukemani artikkelit:
COALL, D. & HERTWIG, R. 2010. Toward an integrative framework of grandparental investment. Behavioral and Brain Sciences, 33, 40.
KHALIL, E. L. 2004. What is altruism? Journal of Economic Psychology, 25, 97.
PETRIWSKYJ, A. M. & WARBURTON, J. 2007. Redefining volunteering for the global context: a measurement matrix for researchers. Australian Journal on Volunteering, 12, 7-13.
PROCHASKA, F. 1988. The voluntary inpulse: philanthropy in modern Britain, London, Faber.
USLANER, E. 2008. WHERE YOU STAND DEPENDS UPON WHERE YOUR GRANDPARENTS SAT: THE INHERITABILITY OF GENERALIZED TRUST. Public Opinion Quarterly, 72, 725.

Volunteering as grandparents to build social capital in our community

Recently, I completed an academic literature review titled: “Is a Volunteer a Philanthropist?” It explores the relationship between volunteering and philanthropy as concepts. It seeks a simple answer to the question.

The review finds that no such simple answer to the question can be found and thus continues to explore what kind of volunteer is a philanthropist by categorising the available literature in different discourses in relation to volunteering and philanthropy. I found 13 different categories in four different discourses that could define a volunteer a philanthropist or not. Only one of the categories, the ideological volunteer actually did qualify as a philanthropist without any additional fittings.

One of the most difficult questions in volunteering seems to be if an immediate family member is qualified as a volunteer when providing services or time to another member of their own family. Particularly the role of a grandparent as a volunteer in their own family comes to mind.

It is interesting, in my opinion, as very often the family consists of only the parents and the children. In some countries the grandparent, particularly grandmother is counted as part of the family and in others not so. There are two interesting articles and one book I found which would be considered to discuss informal volunteering by parents or grandparents (Petriwskyj and Warburton, 2007, Khalil, 2004, Prochaska, 1988).

I am also reading articles on grandparenting as such that can contribute to this discussion. Coall and Hetwig have done a huge overview in the grandparental investment from the Darwinian point of view (Coall and Hertwig, 2010) . Eric Uslaner looks into our cultural heritage as a bearer of the trust factor in our life and finds that the people from the Scandinavian background are the most trusting people in the world (Uslaner, 2008).

I’d like to hear from anyone who is interested in volunteering and grandparenting from a cultural point of view or just as an interest. My question is how in a multicultural society like Australia, we can preserve or transfer our heritage and culture to our grandchildren in order to help to bring them up as healthy and balanced human beings?

References:
COALL, D. & HERTWIG, R. 2010. Toward an integrative framework of grandparental investment. Behavioral and Brain Sciences, 33, 40.
KHALIL, E. L. 2004. What is altruism? Journal of Economic Psychology, 25, 97.
PETRIWSKYJ, A. M. & WARBURTON, J. 2007. Redefining volunteering for the global context: a measurement matrix for researchers. Australian Journal on Volunteering, 12, 7-13.
PROCHASKA, F. 1988. The voluntary inpulse: philanthropy in modern Britain, London, Faber.
USLANER, E. 2008. WHERE YOU STAND DEPENDS UPON WHERE YOUR GRANDPARENTS SAT: THE INHERITABILITY OF GENERALIZED TRUST. Public Opinion Quarterly, 72, 725.

Mummuksi tulemisen iloista

Olen todella innostunut lisäämään maailman, yhteisöjen ja ihmiskunnan sosiallista kapitaalia. Se näkyy elämässäni monin tavoin. Tulin vasta isoäidiksi ja niinpä olenkin innostunut tulemaan todella hyväksi sellaiseksi.

Parhaillaan etsin ja tutkin elektroonisesti, akateemisten tiedostojen kautta tietoja isovanhemmuudesta. Kyselen kaikilta ystäviltä ja kolleegoilat, jotka tietävät asiata ja koetan sovelluttaa sitä arkielämään. Aioin ehdottomasti olla mummu kaikin tavoin, kokonaisvaltaisesti. Tulen ottamaan huomioon taustani suomalaisena, akateemisen taustani filosoofina ja historioitsijana ja nykyiset yhteyteni voittoatavoittelemattomiin yhtiöihin ja filantropiaan. Otan myös huomioon työni Australian lähiyhteisöjen kehittäjänä ja yhteisöpalvelujen tarjoannan lisääjänä.

Olen jo varoittanut kaikkia osapuolia. Tämän asian suhteen voi todella mennä äärimmäisyyksiin. Olenkin aivan valmis tekemään juuri sen, siis kaikin tavoin ylenpalttisesti ja eksentrisesti vastaanottamaan isovanhemmuuden. Näen sen ainoana mahdollisena tapana kasvattaa terveitä ja tasapainoisia lapsenlapsia australialaisessa monikultturimaassa ja samalla pitää hauskaa.

Aloitin siis Iidan kirjan, kerätäkseni lapsenlapselle tietoja hänen äitinsä kulttuuritaustasta. Liityin GenesUnited, sukupuun keräilijoihin ja olen googlannut kaiken mahdollisen Iida nimisistä kuuluisista henkilöistä. Päätin myös ryhtyä kehittämään monikultturiprojektia isovanhemmuudesta Austraaliassa. Ostin valokuvakehyksen, johon voin joka kuukausi analoogisesti vaihtaa vauvakuvan lapsenlapsen kehityksen mukaan. Minulla on myös pikkuinen albumi käsilaukussa, jota voin näytellä kaikille, jotka vähänkään mainitsevat lapsenlapsi sanan. Viimeisemmän huudon mukaan, sovellan strateegisen suunnittelun mallia isovanhemmuuteen, kuten kirjassa Intentional Grandparenting: Contemporary Guide sanotaan. (Edwards & Sterne, 2008)

Olen kuullut, että kaikki tämä pitää tehdä, että on kunnon mummu. Minä aion tehdä sen. Oma mummuni teki niin, isoäitini teki niin, äitini, joka on nyt isoisoäiti, tekee niin ja minä jatkan samaa rataa, omalla tavallani kuten kaikki ‘Baby boomers’-sukupolven edustajat (Australissa vuoteen 1962 syntyneet) tulevat tekemään. Ja kun lisää lapsenlapsia ilmestyy paikalle, juttu jatkuu.

Lähteet:

Edwards, P., & Sterne, M. J. (2008). Intentional Grandparenting: a contemporary guide. Toronto: Fulcrum Publishing.

About Becoming ‘Mummu’ (Grandmother)

I am passionate about building social capital for my community, the world community and the humanity at large. This passion shows in many ways. Due to recently becoming a grandmother, I now have a passion for finding out how to be a good ‘mummu’.

Currently I am researching the available academic literature on the subject, asking questions about grand motherhood from all my friends and colleagues and applying all this into everyday practice. I am determined to be a ‘mummu’ with everything it means, taking into account my cultural background, (Finnish), my academic background in philosophy and history and my current connections with the world of nonprofit and philanthropic business, community development and community services.

The warning is out there. It is possible to go to extremes with this subject. I am totally delighted to do so; going overboard and to eccentrics is the main endeavour in creating healthy grandchildren and having fun in the process.

I have started ‘Iidan Kirja’ (Iida’s Book), which is a memory book for my granddaughter about her Finnish heritage. I have joined GenesUnited to explore her family genealogy and done Google Scholar searches about the famous people with her name and decided on a project on multicultural grandparenting in the Australian context. I have purchased a picture frame, an analogical way of preserving the changing images of my granddaughter, and I have a ‘bragging album’ to show her pictures to everyone, who just might mention her name in any context, anywhere, anytime. Last but not least, I am applying the “strategic planning’ method to grandparenting, like all the good new Baby Boomers are supposed to do according to Edwards and Stearne’s book on Intentional Grandarenting: Contemporary guide (Edwards & Sterne, 2008).

This is just how a grandmother should be, I’ve heard. I am doing it all! My ‘mummu’ did it, my grandmother did it, my mother is doing it as an greatgrand ‘isoäiti’ and I will do it as yet another generation of women is embracing the grandmotherhood in their own time, in they own way, in their own style, in their own language. And I’ll continue as more grandchildren appear.

Reference :
Edwards, P., & Sterne, M. J. (2008). Intentional Grandparenting: a contemporary guide. Toronto: Fulcrum Publishing.